Epic Expressions

KTK-kelp. // VH00-000-0000

Energinen ja vauhdikas Pilkku oli helppo nakki ostettavaksi kun etsinnässä oli reiningiin ja vauhtilajeihin soveltuva länkkäri, mieluiten tietysti joko erikoinen rodultaan tai sitten väriltään. Pilkun ostoa tuli harkittua siis aivan liian vähän aikaa, mutta onneksi ostos on osoittautunut varmasti vuoden parhaimmaksi: tässä tammassa yhdistyy kaikki mitä hain, ja paljon enemmänkin!

Perusluonteeltaan Pilkku on kiltti ja kuuliainen eikä se takuuvarmasti satuta tahallaan kärpästäkään. Intoa ja energiaa nuoresta neidistä löytyy kuitenkin sen verran että välillä liike lähtee ensin ja järki tulee perässä sitten vähän myöhemmin, joten kaikenlaiseen pieneen sähläykseen saa varautua niin henkisesti kuin aivan lihallisellakin tasolla. Varustaessa ja hoidettaessa Pilkku malttaa nippanappa pysyä paikoillaan, ehkä tosin hieman kuopien ja päätään heitellen mikäli toimenpiteet kestävät sen mielestä liian kauan. Taluttaessa se lähtee helposti kirimään ohi mikäli narun päästä ei löydy tarpeeksi auktoriteettia, ja komentaminen on kaikenkaikkiaan täysin turhaa muutenkin: vihaiset älähdykset menevät Pilkun toisesta korvasta sisään ja toisesta ulos, parhaiten tamman kalloon uppoaa se kun kerta toisensa jälkeen se pysäytetään ja palkitaan —eli päästetään takaisin liikkeelle— vasta kun osataan olla paikoillaan hötkyilemättä ja odottaa ihmistä. Eikä sekään välttämättä takaa Pilkun pystyvän hillitsemään jalkojaan, jotka jotenkin kummasti tikuttavat aina nopeampaa tempoa kuin hermoimpulssit tuon aivoissa ehtivät kulkemaan.

Lienee turha edes mainita ettei Pilkkua tarvitse ratsastaessa paljoa hoputella. Sen tehdasasetukset ovat racing-tilassa ja turbo on vakiovaruste, joten enemmänkin pilkkupyllyä saa olla aina hidastamassa mikäli tempoa johonkin suuntaan pitäisi muuttaa. Mikään kohtuuton katujyrä ei Pilkku kuitenkaan ole, istuntaa se kuuntelee erittäin tarkasti ja siirtämällä painopistettä tilanteen mukaan saa tempoa säädeltyä askeleen tarkkuudella, asettumisesta puhumattakaan. Ohjia ei pahemmin tarvita, jo pieni nyrkin siirtäminen riittää vihjeeksi kääntyä tai suorittaa tietty liike, olkoot se sitten spin tai sidepass. Pohkeita ei tarvitse ainakaan vauhtia lisätäkseen käyttää, ja suorastaan räjähtävään lähtöön tasajalkapysähdyksestä riittää pieni kosketus kannuksen rissalla — vahingossakin annettu, joten parempi opetella pitämään ne jalat oikeasti hiljaa paikallaan...

Sukutaulu

Isälinja Dictathur Expresse | Emälinja Ebenic Thera
i.  Dictathur Expresse
rttkrj app, 152 cm
ii. Tuscany Trophy
rntkrj app, 150 cm
iii. Toccary Diom
trttkrj app, 149 cm
iie. Tinie Steps
rntkrj app, 146 cm
ie. Puny Express
prttkrj app, 146 cm
iei. Bold Express
rttkrj app, 150 cm
iee.Choco Pops
rntkrj app, 147 cm
e. Ebenic Thera
mtkrj range, 156 cm
ei. Derec
rntkrj range, 158 cm
eii. Dricon West
rntkrj range, 159 cm
eie. Qena
trntkrj range, 156 cm
ee. Ebony
mtkrj range, 154 cm
eei.Frogo Retret
rntkrj range, 156 cm
eee. Ebonica
mtkrj range, 153 cm

Jälkeläiset

Pilkku ottaa vastaan suvultaan yksipolvisia ranger-jalostukseen sopivia oreja. Ota yhteyttä mikäli olet kiinnostunut tilausvarsasta.

Syntyi skp. Nimi Isä Omistaja
17.05.15 t. Hot-Headed NU Allows Inflaming NU Mooncruiser / Kics

Näyttelytulokset

22.03.15, Amarante, muut hevostammat, tuom. Kics: KTK-sert
09.11.14, Hirttivaara, hevostammat, tuom. Elisa, EO-sert, EM [1]

[1] "EM ykityiskohdista. Sievä ja lempeäkatseinen tamma, jolla söpöt isot laikut. Etuosa lihaksikas, takaosassa saisi olla enemmän lihaksia. Etujalat sapelit, otj kiertyy ulos ja kiverä kinner. Pienet kaviot"

Kilpailut

WRJ (sijoja 28, voittoja 9 ja CUP 0)
02.06.15, Latun Talli, reining, 1/28 palkinto
13.03.15, Ponipallero, freestyle reining, 3/40
10.12.14, Delmenhorst, reining, 5/60
24.11.14, Stableyard, barrel racing, 8/65
24.11.14, Stableyard, halter, 1/66
23.11.14, Stableyard, pole bending, 2/60
22.11.14, Stableyard, halter horsemanship, 5/56
22.11.14, Stableyard, halter, 7/66
21.11.14, Stableyard, halter horsemanship, 1/56
20.11.14, Stableyard, freestyle reining, 8/71
22.11.14, Zurück, halter tammoille, 2/46
21.11.14, Zurück, reining, 3/54
20.11.14, Zurück, reining, 3/54
18.11.14, Incredible Dotties, pole bending, 1/36
18.11.14, Incredible Dotties, barrel racing, 4/38
08.11.14, Delmenhorst, reining, 2/40
14.11.14, Jägerwald, cutting, 4/17
14.11.14, Jägerwald, reining, 4/24
14.11.14, Jägerwald, barrel racing, 1/23
14.11.14, Jägerwald, halter, 1/23
06.11.14, Delmenhorst, barrel racing, 1/38
05.11.14, Delmenhorst, pole bending, 5/38
18.10.14, Aittohaara, breakaway roping, 3/30
10.10.14, Kuiskeen Suomenhevoset, freestyle reining, 1/14
30.09.14, Deadwood Rangers, pole bending, 5/40
29.09.14, Latun Talli, western horsemanship, 6/40
28.09.14, Deadwood Rangers, pole bending, 1/40
28.09.14, Deadwood Rangers, barrel racing, 6/40

Kuulumisia ja valmennuksia

14.07.2014

Tänään saapui pieni ja sievä Pilkku Latulaan, tai siis "pieni" kun tallin suurin dollarihymyhän tämä taitaa olla... hehe. Iltamyöhällä yhdentoista maissa trailerin ramppia alas kopsutteli hauska pilkkupyllyinen teinineiti, ikää vajaat 3v ja käytöskin sen ikäiselle hormonihyrrälle varsin luontevaa — olisittepa kuullut sitä konserttia kun Pilkku alkoi tervehtimään tallin oripoikia, jotka huutelivat kilpaa tervehdyksiään uudelle kaunottarelle. Meno jatkui vielä Pilkun päästyä uuteen karsinaansa, tänä yönä ei taideta meidän taloudessa ainakaan ilman peltoreita nukkua... Sen verran kotoisasti Pilkku asettui heti saavuttuaan että talon heinät kyllä kelpasi yöpalaksi, toivottavasti pojat antaisivat uudelle tulokkaalle sen verran rauhaa että ei tarvitsisi toisen koko yötä olla kurkku suorana vastailemassa ja saisi ehkä vähän levättyäkin pitkän ajomatkan päätteeksi.

Huomenna Pilkku pääsee heti aamusta karanteenitarhaan, jossa se ei tosin joudu viettämään aikaa kuin vain sen verran että keksin sopivan tammalauman johon nuorikon voisi ympätä. Tällä hetkellä tallissa ei ole yhtään pientä varsaa tai kantavaa tammaa, joten kun ei kuitenkaan ulkomailta ole Pilkkua tuotu niin en koe turhan tarpeelliseksi pitää sitä karanteenissa.

06.03.2015 

Sivut päivitetty uuteen ulkoasuun.

Latun muita talleja