17.06.2014

Urpo on ollut nyt rehellisesti sanottuna vähän tyhjänpanttina: se on hevonen parhaimmassa iässään ja loistavassa kunnossa, mutta kisaaminen on nyt jotenkin vain jäänyt. Toki Urpon kanssa harrastellaan kaikkea pienessä mittakaavassa, mutta mitään suuria suunnitelmia ei orille ole. KRJ:n laatuarvosteluun yritän sen kyllä nyt heinäkuuksi saada, mutta kisaamista en ole nyt kohta vuoteen edes miettinyt. Ollaan me treenattu itsekseen, mutta tavoitteita ei ole ja valmentautuminenkin on vähän unohtunut. Hävettää kyllä vähän heittää hukkaan hyvän hevosen potentiaalia, mutta ollaanhan me toisaalta jo KRJ-laatismäärä sijoituksia kerätty ja ei minusta harrastehevosella ole mitenkään sen vähempää arvoa kuin kisahevosellakaan.

Pienesti haaveilen siitä että voisi Urpon opettaa ajolle, olisi kiva päästä kärryttelemään ja kutkuttaa ajatus että se ehkä toimisi fiksumman Pojun kanssa vaikka parinakin reen edessä. Työajoakin olisi hauska testata, kyllähän Urpo rehellisesti sanottuna näyttääkin vähän enemmän työhevoselta kuin sirolta kouluratsulta. :P

KOULUTUNTI 05.07.2013, RATSASTAJANA ANNI

Urpo oli tunnilla oma tohelo itsensä ja mennä vouhotti alkukäynneissä sekä ensimmäisissä raveissa kuin pikajuna. Anni oli onneksi tottunut oman Light-hoitsunsa päättömään menoon, joten Urpo oli oikeastaan helpompi versio edellämainitusta — tämän orin kanssa sai sentäs ottaa suustakin vähän pidätteitä ilman että sillä menisi kuppi nurin. Ennen kuin pystyimme siirtymään varsinaisiin harjoituksiin oli Urpon meno kuitenkin saatava tasaiseksi, joten siksi pyöritinkin Annia ties miten paljon ympyrällä ravaten ja antaen hänen löytää ne nappulat joita painaessa alkaisi yhteispeli orin kanssa sujumaan. Syvä, hillitsevä istunta, tasainen tuntuma ja pienet mutta runsaat puolipidätteet olivat avain siihen että Urpo alkaisi polkemaan alleen ja malttaisi ravata myös hidasta tempoa, ja oi että oli meno upeaa kun herra alkoi lopulta työskentelemään ja jätti epämääräiset ravurinleikkinsä sikseen. Annilla oli tosin vatsalihakset kovilla, sillä Urpolla oli ollut edellisenä päivänä vapaata ja se kyllä näkyi — heti kun ratsastaja unohti hetkenkään ajan jarruttaa istunnallaan, ampaisi Urpo taas kiitoraviin.

Laukannostot sujuivat sen sijaan oikein hyvin, ja laukassa tehtävät sujuivatkin paljon paremmin kuin ravissa. Kun Urpo oli muutaman kierroksen saanut laukata hieman reippaammin, malttoi se taas kuunnella istuntaa täsmällisesti ja kasasi jälleen itsensä kuten kuuluikin.

KOULUVALMENNUS 25.11.2012, VALMENTAJANA ANNIKA

Urpo ja Latu veryttelivät kentällä saapuessani paikalle. Valot oli sytytetty päälle; pysyimme itsepintaisesti ulkona, vaikka vieressä könöttikin suurikokoinen maneesi. Komea, punarautias suomenhevosori ravasi reippaasti eteenpäin korskahdellen välillä innokkaana. Let's start the game.

Urpo oli heti alusta alkaen eteenpäinmenevän oloinen. Siitä huolimatta sen muodossa oli kuitenkin työstämistä, ja se näytti kaahaavan aika reilusti kuolainta vasten. Vastapainoksi tälle pyysin Latua ratsastamaan suuret pääty-ympyrät lyhyille sivuille ja käyttämään ennen ympyröitä reilusti puolipidätteitä saadakseen Urpon kantamaan itseään paremmin. Oriilla oli koko ajan kiire, mutta muoto unohtui, joten pitkien sivujen keskelle Urpon piti pysähtyä siististi tasajaloin hosumatta tai kiirehtimättä yhtään sen enempää kuin ratsastaja halusi. Aluksi Urpo painoi kädelle ja kaahotti menemään, mutta puolipidätteen ja kokoamisen seurauksena se alkoi näyttää paremmalta. Urpoa piti koota kovasti, jotta se kulkisi paremmin, ja volteistakin meinasi tulla nelikulmioita. Sopivalla määrällä toistoja homma saatiin kuitenkin ihan mukiinmeneväksi, kun Latu piti ulkoavut tasaisena ja ratsasti reilusti eteen ja alas. Urpo vastasi pohjeapuihin hyvin, mutta vaati paljon työtä saada se kunnioittamaan myös ohjia. Latun tuli ratsastaa hevosta huolellisesti ohjan ja pohkeen väliin ja saada se taipuneeksi koko vartalostaan. Heti, kun ravi oli saatu ratsastettua reippaaksi ja pehmeäksi, Urpo vastasi myös sisäapuihin paljon paremmin. Orin ravi oli tarmokasta ja mukavaa katseltavaa, kunhan sen sai vastaanottamaan apuja vähän paremmin.

Seuraavaksi oli vuorossa laukkatyöskentelyä. Käskin ratsukon tekemään paljon pyöreitä linjoja, jotta pehmeys säilyisi myös laukassa alusta asti eikä Urpon kanssa tarvitsisi taistella siitä, meneekö se muodossa vai ei - tietynlainen herkkyys on kuin edellytys muotoon. Niinsanotusti kovalla hevosella pystyy ratsastamaan muodon, mutta rikkonaisen sellaisen - rento, sointuva ja ehjä kokonaisuus syntyy, kun molemmat ratsukon osapuolet panostavat työskentelyyn ja kuuntelevat toisiaan. Urpon kannalta laukannosto näytti tarkoittavan juurikin samaa kaahottamista, joten pyysin Latua nostamaan laukan ensin isolta ympyrältä. Ennen nostoa Urpoon piti hakea samanlainen muoto kuin edellisessä ravityöskentelyssä, ja noston jälkeen muodon tuli säilyä yhtä hyvänä. Muutaman ympyrän laukassa toistettuaan Latu ratsasti pitkän sivun ja teki toisessa päässä vastaavan voltin. Neuvoin häntä kokoamaan koko hevosta reilummin, jotta Urpon niskakin asettuisi ja koko hevonen kulkisi keskittäen kaahaamisenergiat tekemiseen. Liikkeestä huokui mielettömästi voimaa, ja keskittäessään kaikki energiansa työskentelyyn Urpo liikkui upeasti. Kun muoto oli saavutettu laukassa, pyysin vaihtamaan käynnin kautta suuntaa ja pienen hengähdystauon jälkeen tekemään suuren kahdeksikon koko kentän mittaiseksi.

Kahdeksikkolinjalla Urpo joutuisi oikeasti työskentelemään - nyt, kun sopivan herkkä työskentelymalli oli saavutettu, ori pysyisi varmasti nätimmin asennossa. Vaikeutena olisivat laukanvaihdot ja tietysti tutut ja turvalliset asetukset, joita lähdettiin työstämään nopeasti. Kun tie oli ratsastettu rennossa laukassa muutamaan kertaan, lähdin pyytämään rentoa ja hyvää asetusta. Latun tarvitsi pyytää selvästi vähemmän tällä kertaa, ja Urpo pysyi paljon paremmin muodossa. Laukanvaihdot sujuivat todella hienosti ja asettuminenkin lopulta. Työskentely oli valmennuksen osalta kaikinpuolin hyvää ja huolellista - kyllä siitä Urpostakin hieno hevonen tulee, kunhan sen jaksaa päättäväisesti ratsastaa siihen pisteeseen, hyvä!

KOULUVALMENNUS 28.10.2012, VALMENTAJANA GEMS

Talvipäivän auringossa punertavana kiiltelevä Urpo näytti aluksi siltä, että sen päämääränä oli syöksähtää mihin tahansa ilmansuuntaan. Käynnissäkin etupää oli aivan liian kevyt, kuin suunta olisi ollut enemmänkin ylös- kuin eteenpäin. Ratsukko lämmitteli kevyesti ja yritimme välttää harjoituksia, jotka syystä tai toisesta olisivat kiihdyttäneet Urpoa liikaa. Koska etenkin suora ura oli orille punainen vaate, sisälsi alkuvalmennus paljon voltteja, taivutuksia, asetuksia ja temponvaihteluita. Ravissa Urpo oli selvästi parhaimmillaan, sillä tehokkaiden harjoitusten myötä liike muuttui kiireisestä ainoastaan tahdikkaan lennokkaaksi, ja oli ilo katsoa, kuinka Latu sai pikkuhiljaa kerättyä oria siistiin peräänantoon. Etupää laskeutui, muttei liikaa, ja takapään poljenta oli suorastaan esimerkillinen, kun ori alkoi unohtaa kiireensä. Käynnissä piti kuitenkin tehdä töitä paljon enemmän, jotta ratsukko rentoutui. Etenkin kulmissa Urpo oli heti nostamassa laukkaa, vaikka olisikin mennyt suoran uran kohtuullisen mukavasti. Niinpä jokaisesta kulmasta tehtiin voltti, ja orikin oivalsi, ettei tässä auttanut kuin tanssia ihmisten pillin mukaan. Vaikka valmennuksissakin yleensä työstetään laukkaa, päätimme Latun kanssa yhteistuumin pitäytyä käynnissä ja ravissa. Viimeiset kaksikymmentä minuuttia harjoittelimme siirtymisiä sekä temponvaihteluita, tavoitteena kanavoida oriin keskittymiskyky pois seuraavaksi tulevasta askellajista. Eniten ongelmia oli kootusta käynnistä koottuun raviin siirtymisessä, sillä Latun vähäeleisestä ja varmasti provosoimattomasta ratsastuksesta huolimatta Urpo yritti vähän väliä rynniä tai nostaa laukan. Pikkuhiljaa, riittävien toistojen ja pidätteiden kautta päästiin yhteisymmärrykseen ja kauniisiin askellajinvaihdoksiin. Suosittelen ehdottomasti tehokkaita käynti- ja ravipainotteisia harjoituksia, sillä kun ne ovat hallussa moitteettomasti, on laukkatyöskentelyn hiominen varmasti helpompaa Urpon kaltaisen energisen orin kanssa. Valmennuksen loppuun ratsukko jäähdytteli eteen-alas ja katosi sitten rentouttavalle maastokävelylle metsään.

KOULUVALMENNUS 26.10.2012, VALMENTAJANA ANNI K.

Latu ja Urpo olivat täydessä työn tohinassa, kun saavuin pitämään valmennusta. Latu ähisi ruutia täynnä olevan ratsunsa kyydissä naama punaisena, yrittäen ilmeisesti saada jarruttavia apuja läpi -tuloksetta. Punarautias läsipää tuntui nauravan ääneen pilottinsa puuhille ja höyryveturin lailla puksutti eteenpäin kierros toisensa jälkeen. Pudistelin päätäni ja aloitin valmennuksen pitämisen hieman epätoivoisella asenteella. Ensimmäiseksi tehtäväksi ratsukolle annoin käynnissä rauhallisen tahdin löytymisen. Ratsastajalle tylsä tehtävä, hevoselle vielä tylsempi. Neuvoin Latua tekemään paljon ympyröitä ja vaatimaan Urpolta hieman avotaivutusta keskittymiskyvyn löytymiseksi. Huomasin Latun istuvan hieman jäykästi ja ohjeistinkin rentouttamaan jokaikisen lihaksen, jolloin rentous tarttuisi pikkuhiljaa myös Urpoonkin. Pienten ja hätäisten käyntiaskeleiden sijaan Urpo alkoi pikkuhiljaa näyttämään elastisemmalta, se haki kuolaintuntumalle ja kuunteli ratsastajansa pidätteitäkin moitteitta. Onnistuneen käyntitehtävän jälkeen harjoitusta jatkettiin ravissa, mikä tuottikin enemmän ongelmia. Urpo puri tiukasti kuolaimeen kiinni ja vänkäsi Latun jokaikistä apua vastaan, oli kyseessä sitten asetus tai pidäte. Pyysin Latua ratsastamaan ainoastaan suurta pääty-ympyrää, jolloin pystyimme  puuttumaan ongelmaan paremmin. Neuvoin Latua tekemään pieniä puolipidätteita jokaisella askeleella ja vaatimaan Urpolta hieman väistävää liikettä. Urpo vastusteli ohjastuntumaa nostamalla päänsä taivaisiin ja väistäviin apuihin se vastasi tarjoamalla laukkaa. "Rentoudu taas kunnolla! Istu syvälle satulaan, hengähdä ja hyräile vaikka jotakin", huudahdin, kun Latu alkoi ratsunsa temppuilun johdosta jännittyä ja se innostutti Urpoa urpoilemaan entistä enemmän. Latu katsoi minua hieman hämillään ja otti neuvosta vaarin. Urpo tuntui olevan vähän epäuskoisen oloinen meidän laulaessa kansallislaulua kilpaa, mutta rentoutui jälleen kuunnellen ratsastajansa pienimpiäkin apuja. "Katsos nyt, sehän tepsi!", hihkaisin ja seuraava työnsarka olikin laukka. Ensimmäiset kierrokset Urpo päästeli höyryjä pihalle, mikä oli nuorelta hevoselta ihan ymmärrettävää ja ilman sen kummempia taikatemppuja malttoi pysyä herkkänä avuille. Kaikki askellajit käytyämme läpi harjoittelimme vielä paljon siirtymisiä ja keskiaskellajeja seurataksemme Urpon keskittymiskykyä ja ori yllätikin positiivisesti olemalla hyvin tiiviisti läsnä. Urpo kuunteli tarkkaan pienimpiäkin apuja ja näytti toimivan melkeimpä ajatuksen voimalla! Olin huomaavinani Latun suupielestä pientä hymyä, kun alkutakkuilusta huolimatta loppuvalmennus sujui valssin lailla. Ratsukko sai itsenäisesti loppuverrytellä ja kehuin Urpoa hyvinkin potentiaaliseksi, kunhan se saa lisää harjoitusta kärsivällisyyteensä ja turhanpäiseen häseltämiseen.